Uuden oopperaluokkamme ensimmäinen lukukausi tuli päätökseensä muutama viikko sitten. Tämä syksy hurahti ainakin itselläni aivan käsittämättömän nopeasti uuteen kaupunkiin, uusiin ihmisiin ja uusiin rutiineihin tutustuessa ja sopeutuessa. Opittua tuli niin paljon, että joululoma on ollut hyvin tervetullut aika prosessoida kaikkea sitä mitä antoisa lukukausi oikein toikaan mukanaan. Nyt näin vuoden vaihteen kynnyksellä ja uuden vuoden alkaessa onkin ollut hyvä aika pohdiskella kuluneen lukukauden pääproduktiotamme Sempre, sempreä.
Sempre, sempre oli oopperaluokkamme ensimmäinen produktio Musiikkitalon Sonore-salin lavalla. Tähän saksankieliseen produktioon oli yhdistelty kohtauksia Straussin Ruusuritarista ja Ariadne auf Naxosista, Humperdinckin Hannusta ja Kertusta, Nicolain Windsorin iloisista rouvista ja Mozartin Ryöstö Seraljista -oopperasta sekä Korngoldin Kuolleesta kaupungista. Näistä hyvinkin erilaisten oopperoiden kohtauksista ohjaajamme Martina Roos ja Juulia Tapola olivat suunnitelleet kokonaisuuden, joka nivoutui yhteen uudeksi tarinaksi.
Musiikkiharjoituksia meillä oli syksyn mittaan jonkin verran vastuukorrepetiittorin Tero Valtosen johdolla, kunnes sitten Soirée Offenbachin esitysten jälkeen aloimme toden teolla harjoittaa Sempre, sempreä kaikkien korrepetiittoreidemme kanssa. Ohjaajiemme kanssa harjoitukset alkoivat reilu kolme viikkoa ennen ensi-iltaa. Koska kaikki kohtaukset ja hahmot oli irrotettu alkuperäisistä oopperakonteksteistaan, me pääsimme luomaan kokonaan uutta roolihahmoa, ja perinteisemmille tulkinnoille ja oletuksille oli vähemmän tilaa.
Tästä johtuen, kun aloitimme harjoitukset ohjaajiemme kanssa, emme vielä ihan tienneet keitä meidän roolihahmomme loppujen lopuksi olisivatkaan ja produktio eli hyvin paljon koko prosessin aikana. Näin suuri vapaus tuntui minusta aluksi jopa ylivoimaiselta ja välillä turhauttavaltakin, sillä olin itse tottunut tiukempiin libreton tai käsikirjoituksen asettamiin raameihin, mutta loppujen lopuksi tämänlainen työskentelytapa oli hyvin vapauttava, opettavainen ja itsevarmuutta kasvattava. Käytimme harjoitusten alkuvaiheessa improvisaatiota ja draamaleikkejä ja päivä päivältä roolihahmomme alkoivatkin rakentua ja saada syvyyttä.
Esityksen juoni keskittyi seuraamaan näyttelijäseuruetta, joka valmistelee esitystään Hannusta ja Kertusta, joten suurimmalla osalla meistä laulajista oli Sempre, sempren keskellä myös esitettävänä ’rooli’, jota varsinainen roolihahmomme esitti. Tästä syntyi myös täysin uudenlainen haaste, sillä meidän piti löytää tapa esittää tätä toista hahmoa niin kuin varsinainen roolihahmomme sitä esittäisi, eikä välttämättä niin kuin olisimme sitä itse esittäneet.
Sempre, sempre antoi meille hyvät eväät tuleviin produktioihimme. Ohjaajamme pitivät huolen, että opimme harjoitusprosessin aikana meille tulevaisuudessakin hyödyllisiä taitoja ja tekniikoita lavatyöskenteyyn liittyen. Oli myös mielenkiintoista työskennellä kahden ohjaajan kanssa, joilla on kummallakin omanlaisensa työtavat, ja päätyä silti yhtenäiseen lopputulokseen. Itse koen olevani taas entistä itsevarmempi ja tarkempi lavatyöskentelyssäni ja taitoni laulaa samanaikaisesti muiden aktiviteettien kanssa kehittyi huimasti.
Sempre, sempre oli luokkamme ensimmäinen produktio yhdessä, mutta intensiivisen syksyn myötä ja erityisesti Sempre, sempren johdosta tuntuu siltä, kuin olisimme tunteneet jo paljon kauemmin. Päällimmäisenä mieleen tämän syksyn jälijltä jää kiitollisuus siitä, miten hienoa on päästä tekemään ja oppimaan oopperaa tässä joukossa.
-Stella Tähtinen
P.S. Haluan toivottaa kaikille onnellista ja oopperantäyteistä uutta vuotta 2020!
Kuvat: Uupi Tirronen