Oopperakummien kuluvan toimintavuoden kolmas oopperamatka suuntautui Pietariin pyhäinpäivän viikonloppuna. Näimme esityksen sekä vanhassa että uudessa Mariinski-teatterissa.
Opastetulla kiertoajelulla tutustuimme myös Pietarin kaupunkiin sekä jokainen kiinnostuksensa mukaisesti joko Eremitaasiin tai Venäläisen taiteen museoon. Jälkimmäisessä vierailleita onnisti, sillä he saivat ihailla ajankohtaista Ilja Repinin 175-vuotis juhlanäyttelyä. Sunnuntaina innokkaimmat ehtivät vielä ennen kotimatkalle lähtöä katsella omin päin miljoonakaupungin nähtävyyksiä.
Mariinski-teatterista
Vuonna 1860 perustettu Mariinskin ooppera- ja balettiteatteri on nimetty tsaari Aleksanteri II:n vaimon, Maria Aleksandrovnan mukaan. Mariinskin suunnitteli italialais-venäläinen Alberto Cavos. Mariinskin olemassaolo voidaan jäljittää jo vuonna 1783 perustettuun, italialaisen Antonio Rinaldin suunnittelemaan teatteriin, jossa esitettiin oopperaa. Mariinskia laajennettiin vuonna 2013, kun moderni 2 000 paikkainen ooppera- ja balettiteatteri, Mariinski II avattiin aivan vanhan Mariinskin viereen. Tämän teatterirakennuksen suunnitteli kanadalainen arkkitehtitoimisto Diamond & Schmitt.
Mariinskin johtajana ja orkesterin ylikapellimestarina on toiminut jo reilun parin vuosikymmenen ajan suomalaisillekin tuttu Valeri Gergijev. Hänen aloitteestaan päätettiin rakentaa myös Mariinski II. Nykyinen näytäntökausi on vanhan Mariinskin 237:s ja uuden seitsemäs.
Pjotr Tšaikovskin ooppera Eugen Onegin – Tatjanan roolissa loisti Natalya Pavlova
Perjantai-iltana saimme nauttia Aleksandr Puškinin runoteokseen pohjautuvasta Tšaikovskin (1840 - 1893) Eugen Onegin -oopperasta vanhassa Mariinskissa. Ooppera onkin ikkuna korkealaatuiseen venäläiseen taiteeseen.
Ooppera kuuluu säveltäjän tunnetuimpiin Patarouvan ohella. Teos kantaesitettiin Moskovassa 1879 ja on opusnumeroltaan 24. Vaikka monet matkaseurueesta olivat nähneet oopperan jo aikaisemmin, tämän esityksen aitous puhutteli: toteutus oli kautta linjan venäläinen esiintyjiä, lavastusta, kapellimestaria myöten, siis Tšaikovskin sielunmaiseman parhaita mahdollisia tulkkeja.
Kapellimestarin puikko liikkui tarkoin ottein Pavel Smelkovin käsissä. Pääosan lauloi vakuuttavasti baritoni Roman Burdenko. Oopperan ehkä tunnetuin melodia Lenskyn aaria soi koskettavasti tenori Yevgeny Akhmedovin esityksessä. Eniten meitä ihastutti rikkaan maatilanomistajan Larinan toisen tyttären, Tatjanan roolin laulanut Natalya Pavlova. Hän debytoi Tatjanana Mariinskissa juuri tässä esityksessä. Vaikutuimme hänen taiturillisesta, herkän kirkkaasta äänestään ja intensiivisestä eläytymisestään, joten uskomme vakaasti, että hänestä kuullaan vielä maailmalla.
Pushikinin teksti muistuttaa Tatjanan ratkaisujen valossa, että ihmisen moraali ja eettinen selkärankaisuus ovat tahdosta riippuvaisia. Sen voimin voi päättäväisesti torjua yhtäkkiä uudelleen eteen ilmaantuneen nuoruuden rakkauden ihmeellisen vetovoiman. Tatjana rakastuu nuorena palavasti Oneginiin, maailmanmatkaajaan ja Lenskyn ystävään. Onegin torjuu Tatjanan rakkauden, mutta monien vaiheiden jälkeen Onegin tapaa uudestaan Tatjanan, nyt ruhtinaan aviopuolisona. Tatjanan loukattu rakkaus nousee riipaisevasti pintaan, kun hän tuskailee Oneginille ”nytkö sitten kelpaisinkin, kun olen saavuttanut yhteiskunnallisesti korkean aseman”. Natalya Pavlova loistaa viimeisessä näytöksessä, kun hän tulkitsee naista, joka taistelee aviouskollisuuden vaatimuksen ja uudestaan heränneen rakkauden riepoteltavana.
Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia – Leonid Lavrovskyn klassinen koreografia
Lauantaina ohjelma jatkui uudessa Mariinskissa baletilla Romeo ja Julia, jonka musiikin loi toinen suuri venäläinen säveltäjä, Sergei Prokofjev (1891 - 1953). Modernin teatterin arkkitehtuuri teki vaikutuksen valoisuudella ja avaralla tilankäytöllä.
Illan teoksen tilasi alunperin Kirovin baletti (nykyään Mariinski) 1930-luvun puolivälissä, mutta baletista solmittiinkin sopimus Moskovan Bolšoi-teatterin kanssa. Moskovan sijaan baletti sai kuitenkin ensi-iltansa 1938 Tšekkoslovakiassa, Brnon Mahen-teatterissa. Kun Bolšoi ei teosta heti alkuun ottanutkaan ohjelmistoonsa, Prokofjev sovitti baletista versioita sinfoniaorkesterille ja niitä esitettiin jo vuosina 1936-1937.
Venäjän ensi-ilta oli vuonna 1940 Kirovin teatterissa, ja siihen koreografian huolella laati Leonid Lavrovsky. Balettia ylistettiin maailmanlaajuisesti ja se palkittiin myös silloisessa Neuvostoliitossa. Me saimme katsella tätä samaa koreografiaa, joka edustaa mielestämme klassista balettia taidokkaasti. Tanssijoiden hieno työskentely loi ilmavan keveän ja vaivattoman vaikutelman.
Musiikin tunnettu Ritarien tanssin teema kaikuu läpi teoksen. Puvustuksen ja lavastuksen tyyli vaikutti epookille uskolliselta. Kauneinta oli Romeon ja Julian tapaaminen ja eron hetki, ennen kuin Romeo pakeni Veronasta. Hänhän oli kaksintaistelussa surmannut Julian serkun, riidanhaluisen Tybaltin. Viimeisessä kohtauksessa koreografian dramaattinen liikekieli, lavastuksen tummanpuhuva visuaalisuus ja musiikin pauhaava ilmaisuvoima kertoivat synkin sävyin, kuinka suuri rakkaus päättyi sukujen vihanpidon vuoksi nuorten rakastavaisten kuolemaan.
- Virpi Haaramo
